MINÄ, HÄMMENTYNY GALLERIASSA KÄVIJÄ
helmikuu 9, 2007
Vaikka monet nuoret ovat tietokoneen ja netin käytössä eksperttejä, he ovat yhä lapsia.Tällä hetkellä yksi kuumimmista ilmiöistä nuorten parissa on IRC – galleria. Gallerian myötä monissa perheissä digikameran käyttö on saavuttanut suuren suosion. Uskon, että monet vanhemmat hämmästyisivät nähdessään ne otokset joita nuoret ovat itsestään ottaneet ja tallentaneet kyseisille sivuille. Galleriasta löytyy reilut 2 miljoonaa kuvaa lähes 200 000 käyttäjästä, joista suurin osa on 13 – 17-vuotiaita nuoria.
IRC eli Internet Relay Chat on reaaliaikainen maailmanlaajuinen keskustelufoorumi, jossa voi keskustella samanaikaisesti useiden käyttäjien tai yksityisesti yhden henkilön kanssa. IRC – galleria syntyi irkkaajien toiveesta nähdä keskustelukumppaniensa kuvat. IRC – gallerian sanotaan olevan nuorille kanava saada hyväksyntää, palautetta itsestä, kommentoida ja arvostella muita, repäistä, tavata muita nuoria ja muodostaa yhteisöjä.
Löydettyään kiinnostavan ihmisen IRC – galleriasta tai muualta, saattaa nuori kutsuatämän “meseen”. Windows Messenger on nopea ja tehokas chat -ohjelma, jolla nuoret voivat vaihtaa kuulumisia, valokuvia tai tiedostoja. Meseä käyttämällä nuoret saattavat olla yhteydessä kolmeen tai neljään kaveriinsa surffatessaan netissä.
IRC foorumilla nuori näkee myös asioita, jotka herättävät monenlaisia tunteita, ja joita olisi hyvä käydä läpi vanhempien kanssa. Asiaa ei helpota se, että usein samaiset asiat ovat jossain määrin kiinnostavia, tavallaan kiellettyjä. Toisaalta pelätään, että vanhemmat rajoittavat tietokoneen käyttöä. Pelko ei ole aiheetonta sillä esim. meillä tapahtui juuri niin.
Ensimmäisenä hämmennyin kuvista, jotka esittivät mielestäni lapsia, aikuisten formaatissa.Kuviin liittyvät tekstit saivat ajatukseni lopullisesti lukkoon. Sain valistusta, että osa teksteistä oli lainauksia eri musiikkikappaleista. Sivulle kirjautuneiden tiedot ja kuvat jäävät nettiin helposti jäljiteltäviksi. Vanhemmat ovat varoittaneet lapsiaan antamasta henkilötietojaan vieraille, mutta miten voidaan estää lasten kavereiksi esittäytyviä henkilöitä pääsemästä käsiksi lasten henkilötietoihin. Mielestäni tämä on yksi näiden sivustojen vaaroista.
Keskustelemalla asiasta nuorten kanssa ymmärsin mitä riskitekijöitä sivustojen ylläpitämisessä on. Se miten nuoret käsittelevät asiaa ja ymmärtävät erilaiset tilanteet eivät usein kohtaa aikuisten ajatusmaailmaa. Ymmärsin, että tässä kohdin seuraamalla entistä tarkemmin lapseni tekemistä, en tee sitä nuorten käyttäytymisen vuoksi, vaan todellisuudessa sen vuoksi miten jotkut meistä aikuisista voivat käyttäytyä. Tätä asiaa ei varmasti tarvitse enempää perustella esim. tämän päivän Satakunnan Kansan kirjoitukset huomioiden.
Hämmentävää!
Ensin erotat IRC-Gallerian IRCistä ja osoitat näin valveutesi ja heti perään puhut “IRC foorumista”. Ei näin.