Olen 39-vuotias porilainen. Olen asunut ensimmäiset vuodet Toejoella ja lapsuuteni Lyttylässä, jossa vanhempani asuvat edelleen. Maalla asuminen on antanut elämän evääksi tervettä maalaisjärkeä, sekä kunnioituksen ympärillämme olevaa luontoa kohtaan.
Olen naimisissa Ollin kanssa ja meillä on kaksi mahtavaa lasta. Annabella on joulun lapsi; hänen syntymänsä ajoittui aivan joulun kynnykselle. Hän on kohta 14-vuotias nuori nainen, joka harrastaa telinevoimistelua ja on musiikin suurkuluttaja. Hän on myös suora yhteyteni nuoriin ja heidän aivoituksiinsa.
Oliwer on 11-vuotias, ruotsalaisen koulun viidesluokkalainen. Hän on varsinainen pelimies. Lajeina ovat etupäässä jääkiekko ja jalkapallo. Cafe Niinistön aikoihin hänen innostuksensa politiikka kohtaan lisääntyi hetkessä. Hänen äänestyskäyttäytymisensä olisi ollut selvä, mutta hänen mielestään myös vihreiden ehdokkaalla oli järkeviä mielipiteitä. Oliwer on ehdottomasti yksi vankimmista kannattajistani tulevissa eduskuntavaaleissa.
Koulutus ja työ
Työpaikkani on Tapiola-ryhmässä. Palasin elokuussa kahden vuoden opintovapaalta ja toimin tällä hetkellä yrittäjä/yritysneuvojana. Opiskelen Tampereen yliopiston Porin yksikössä yhteiskuntatieteitä pääaineena sosiaalipolitiikka. Opiskelu jatkuu työn ohessa, ja teen tällä hetkellä kandityötäni, joka laajentuu graduksi saakka. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi Länsi-Porin lukiosta ja käynyt Satakunnan ammattikorkeakoulun. Valmistuin tradenomiksi kaupan ja hallinnon linjalta tammikuussa 2002.
Poliittinen ura
Pääsin Porin kaupunginvaltuustoon ensimmäisellä yrittämällä. Toimin samalla kaudella myös koulutuslautakunnan jäsenenä. Tällä hetkellä olen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen sekä henkilöstöjaoston jäsen. Olen myös maakuntavaltuutettu ja maakuntahallituksen varajäsen. Toimin Porin Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajan ja olen Satakunnan piirihallituksen jäsen. Olen myös Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen. Tämän lisäksi toimin monissa eri luottamustehtävissä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Kokoomuksen mandaatilla. Olen mm. Paasikiviseuran varapuheenjohtaja.
Erityistä
Vuodet jääkiekkoilijamiehen kanssa maailmalla ovat luoneet kyvyn selviytyä uusista tilanteista sekä antaneet samalla perspektiiviä suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään.
Minusta sanottua
Tukiryhmäni teettämän SWOT – analyysin perusteella olen aktiivinen, valoisa, eloisa, positiivinen, sosiaalinen, peräksi antamaton, päättäväinen ja helposti lähestyttävä.